tiistai 10. marraskuuta 2020

Kysely nukkekotiharrastajille, tulosten yhteenveto ja arvonta

Tein pienimuotoisen kyselyn, jolla selvitin, missä nukkekotiharrastajat tekevät pääsääntöisesti ostoksensa, ja mitä ostospaikkoja he suosivat ja miksi. Halusin tietää, mitkä asiat vaikuttavat ostopaikan valintaan, kuinka paljon nukkekotiharrastajat käyttävät ostoksiinsa rahaa, mitä maksuvälinettä he mieluiten käyttävät ja kuinka usein he ostivat viimeisen vuoden aikana nukkekoti- ja askartelutarvikkeita.

Pyysin myös avoimilla kysymyksillä vastaajia kertomaan lempiostospaikoistaan ja itsestään nukkekotiharrastajana. Kyselyyn vastasi 118 henkilöä, joista 108 on nukkekotiharrastajia. Viittaankin jatkossa vastaajiin kutsumalla heitä nukkekotiharrastajiksi.
 
”Olen harrastanut nukkekoteja noin 12 vuotta”

”Minulla on alan yritys”

”Olen aloittelija ja tykkään näprätä pikkujuttuja”
 
 
Lähde: Pixabay
 

Mitä nukkekotiharrastajat tekevät mieluiten ja miten?

Yli puolet nukkekotiharrastajista harrastaa yksin. Osa harrastaa lisäksi saman henkisten ihmisten kanssa ja pieni osa oman lapsen, lapsenlapsen, ystävän tai puolison kanssa. Kaksi vastanneista teki nukkekotoilua työkseen.

Mietinkin, onko yksin tekeminen oma valinta vai eikö lähipiirissä ole muita alan harrastajia?
 
Vastaajat tekevät mieluiten nukkeja, pieniä neuletöitä sekä nuken vaatteita. Seuraavaksi mieluiten he rakentavat pienoismalleja ja pienoishuoneita. Tätä harvemmin he sisustavat ja somistavat nukkekotia, tekevät pienoisesineitä / -ruokia tai rakentavat nukkekotia. Suurin osa nukkekotiharrastajista tekee osan nukkekotitarvikkeista itse ja ostaa osan valmiina.

”Teen massasta miniruokia ja leivonnaisia ja myyn netissä”

”Tykkään tehdä itse, kokeilla uutta. Ostan materiaaleja ja taidokkaasti käsintehtyjä tavaroita”

”Teen kaiken itse, harrastan mahdollisimman monipuolisesti ja useissa eri skaaloissa”
 
Lähde: Pixabay

Missä nukkekotiharrastajat yleensä tekevät ostoksia ja miksi?

Suurin osa nukkekotiharrastajista (69,5%) tekee ostoksia yleensä verkossa. Vastaajista 19,5% kertoi käyvänsä kaupoissa. Vastaukset korostavat sitä, miten tärkeä kauppapaikka verkko nykyään on.

Nukkekotiharrastajat kertovat ostavansa verkkokaupasta usein siksi, että heidän lähellään ei ole vastaavaa kauppaa. Lähes puolet vastaajista ostaa milloin mistäkin. Monet suosivat verkkoa, koska ostaminen verkkokaupasta on vaivatonta ja se on auki 24/7. Siellä voi myös selailla tuotteita rauhassa.

Kaupasta ostetaan, koska halutaan katsoa, kokeilla ja koskea tuotteita ennen ostopäätöstä. Joka kuudes nukkekotiharrastaja kertoi ostavansa sieltä, mistä saa tuotteet edullisimmin. Harva kuitenkaan menee tarjousten perässä ja vain muutama ostaa kaupasta, koska sieltä saa palvelua. Muutama vastaajista ostaa kaupoista, koska ei luota verkkokauppoihin tai pidä niistä.

”Verkkokaupoista en isosti pidä, pakko niitä vaan on käyttää välillä, kun ei ole muutakaan tarjolla”

”Lopulta aika vähän olen käynyt nukkekotiliikkeissä, koska lähiseuduilla ei sellaisia ole”’

”Monista eri kaupoista. Googlettelen ja läheisin paikka jossa tuotteita on (ja edullisin) menen hakemaan sieltä”

 

Mistä nukkekoti- ja askartelutarvikkeita sitten yleensä ostetaan?

Kartoitin vielä tarkemmin, mistä vastaajat ostavat nukkekoti- ja askartelutarvikkeita, kuinka paljon he niistä maksavat ja kuinka usein he tekevät ostoksia verkkokaupassa ja kaupoissa.

 

Ostan nukkekoti- ja askartelutarvikkeita yleensä

Noin puolet nukkekotiharrastajista ostaa nukkekotitarvikkeensa verkosta, kun taas askartelutarvikkeet ostetaan useammin askarteluliikkeestä. Lisäksi tarvikkeita ostetaan Facebookin ryhmistä, markkinoilta ja messuilta sekä kirpputoreilta. Nukkekotiliikkeistä ostetaan loppujen lopuksi yllättävän vähän nukkekotitavaroita ja marketeista ei ollenkaan. Askartelutarvikkeita ostetaan myös marketeista.

Vastauksista voisi päätellä, että koska nukkekotiliikkeitä löytyy vain harvoja koko Suomesta, ovat harrastajat ”pakotettuja” menemään verkkoon ostoksille. Askarteluliikkeitä on puolestaan enemmän kuin nukkekotiliikkeitä. Voisiko tästä päätellä, että jos nukkekotiliikkeitä olisi useammassa kaupungissa, niissäkin käytäisiin useammin kuin verkkokaupoissa?

Teen ostoksia mieluiten

Nukkekotiharrastajat tekevät mieluiten ostoksia ostoskeskuksissa ja marketeissa. Niiden jälkeen suosituimpia ostospaikkoja ovat messut ja markkinat, Facebookin ryhmät ja kirpputorit. Vähiten mieluisia ovat kivijalkaliikkeet ja verkkokaupat.

Minut yllätti, etteivät kivijalkaliikkeet saaneet enempää ääniä, mutta voisiko siihen vaikuttaa niiden vähentyminen ja se, että niissä on usein suppeampi valikoima tuotteita tarjolla? Kivijalkaliikkeet eivät nykyisellään myöskään välttämättä täytä nukkekotiharrastajien vaatimuksia.

Oletettavasti ostoskeskukset ja marketit ovat suosittuja, koska niistä saa paljon erilaisia tuotteita yhdellä kertaa ja ne ovat sosiaalisia kohtaamispaikkoja, samoin kuin messut ja markkinat. Facebook taas tarjoaa verkkokaupan edut, mutta myös mahdollisuuden jakaa ajatuksia muiden alan harrastajien kanssa.

Verkkokaupan viimeinen sija mietityttää myös. Verkkokaupassa tehdään eniten ostoksia, mutta siellä ostelusta pidetään vähiten. Ehkä haluamme kuitenkin kohdata ihmisiä sen sijaan, että istumme yksin ruudun edessä?

”Lempikauppani olisi sellainen jossa pääsisi hypistelemään tuotteita, kaikessa rauhassa”

”Parasta on päästä nukkekotiliikkeeseen paikan päälle”

”Lempikauppani on sellainen, jossa myydään muutakin kuin kiiltokuvamaista peruskamaa”

Lähde: Pixabay

 

Käytän nukkekoti- ja tarvikeostoksiini kerralla

Halusin tietää, kuinka paljon nukkekotiharrastajat ovat valmiita käyttämään rahaa nukkekoti- ja tarvikeostoksiin, ja miten he maksavat ostoksensa. Minulla oli omat arvioni ja vastaukset menivät melko hyvin yhteen arvioideni kanssa. Puolet nukkekotiharrastajista käyttää kerralla rahaa 10 – 50 euroa ostoksiinsa. Suurin osa vastaajista maksaa ostoksen pankki- ja luottokortilla ja lopuista suurin osa verkkopankissa.

Uskon, että useimmat vastaajista tekevät niin kuin minä eli ostavat useampia tuotteita kerralla, jolloin hinta kohoaa tuonne 10 – 50 euron välille. Osa on pihistelevämpää ihmistyyppiä ja he saattavat myös kuulua niihin, jotka tekevät suurimman osan itse ja käyttävät esimerkiksi kierrätysmateriaaleja. 
 
Osa taas laittaa harrastukseensa reippaasti enemmän rahaa. Ostavatko he kaiken valmiina, pursuavatko heidän kaappinsa tavaraa vai ostavatko he laadukkaampia tuotteita? Vai ostavatko he harvemmin, mutta kerralla enemmän, kuten yksi vastaajista? Olisi kiva tietää.

”Ostan harvemmin mutta enemmän kerralla”

Olen ostanut viimeisen vuoden aikana

Noin joka toinen nukkekotiharrastajista on ostanut jotain nukkekotiliikkeestä viimeisen vuoden aikana. Ne, jotka eivät ole ostaneet, asunevat paikkakunnalla, jossa ei ole nukkekotiliikettä. Tuloksista voisi myös päätellä, että ne jotka asuvat paikkakunnalla, jossa on nukkekotiliike, tekevät siellä myös säännöllisesti ostoksia. 
 
Lähes kaikki vastaajista ovat ostaneet vähintään kerran vuodessa jotain askarteluliikkeestä ja lähes joka neljäs käy niissä säännöllisesti.

Nukkekotiharrastajista suurin osa oli ostanut vähintään kerran vuodessa nukkekotitavaroita verkossa ja joka neljäs useammin kuin viisi kertaa vuodessa. Suurin osa nukkekotiharrastajista osti myös askartelu- ja rakennustarvikkeita verkosta vähintään kerran vuoden aikana ja joka kuudes teki ostoksia säännöllisesti verkossa.

”Olen aika tuore nukkekotiharrastaja ja aika vähän olen vielä ostanut nukkekotitavaroita”
 
Lähde: Pixabay

 

Mikä on tärkeää ostospaikkaa valittaessa?

Lähes jokaisen nukkekotiharrastajan ostospaikan valintaan vaikuttaa eniten monipuolinen valikoima. Seuraavaksi tärkeimpinä kriteereinä pidetään tuotteiden saatavuutta ja ostosten teon helppoutta. Edullisen hinnan kokee tärkeäksi noin kolmannes nukkekotiharrastajista. Vähemmän tärkeinä pidetään tarjouksia ja kampanjoita sekä aiempaa ostokokemusta, kun taas tuotteiden alkuperä, suositukset sekä henkilökohtainen palvelu vaikuttivat vähiten ostopaikan valintaan.

Vastaukset tukevat aiempia vastauksia mieluisimmista ostospaikoista siltä osin, että ostoskeskuksissa ja marketeissa on monipuolinen valikoima, tuotteita on yleensä hyvin saatavilla, ostokset voi tehdä yhdestä paikasta samalla kertaa eli se on helppoa. Lisäksi isoissa kaupoissa hinta on yleensä edullisempi ja nissä on aina tarjouksia. Tuttuun kauppaan on myös helppo palata, kun tietää mitä sieltä saa ja luottamus on syntynyt.

”Tykkäisin itse eniten köydä kivijalkakaupassa, josta löytyy niin omatekoisia kun valmiita tuotteita”

”Mieluummin ostaisin tuotteet oikeasta kaupasta, koska ostaminen on helpompaa kun näkee tuotteet livenä”


Verkkokaupassa ja kaupassa minulle tärkeintä on

Verkkokaupan halutaan olevan muutakin kuin paikka, jossa on tuotteita myynnissä eli siellä pitää olla muutakin sisältöä kuten blogi, kuvia tai chat. Nukkekotiharrastajat haluavat myös, että heille suositellaan tuotteita. Ostosten teon helppous liittynee enemmän siihen, että ostokset voi tehdä kännykällä kuin siihen, miten verkkosivut toimivat, ovatko sivut kauniit / näyttävät tai onko tuotteiden ryhmittely ja tuotekuvaukset toteutettu hyvin. Lisäksi nukkekotiharrastajat pitävät verkkokaupassa tärkeinä tarjouksia ja kampanjoita sekä edullista hintaa, kun taas tuotevalikoiman ei odoteta olevan laaja.

Kauppaan mennään selkeästi hakemaan enemmän elämyksiä ja nauttimaan. Lisäksi vastaajat haluavat kahvilan kaupan läheisyyteen. Nukkekotiharrastajat haluavat myös, että heille suositellaan ja tarjotaan tuotteita. Nykyään ei riitä, että kaupassa voi ostaa tuotteita edulliseen hintaan tai siellä on tarjouksia, vaan kaupan pitää antaa jotain muutakin, jotta sinne viitsitään lähteä. Kauppaan mennään, vaikka se olisi hieman syrjässäkin, kunhan se vastaa muuten odotuksia tai siellä on jotain, mitä muualta ei saa. Myöskään kaupassa valikoiman ei odoteta olevan monipuolinen.
 
Vastauksissa on mielestäni hieman ristiriitaisuutta edellisten kysymysten vastauksiin verrattuna. Monipuoliset tuotteet / laaja tuotevalikoima sijoittui viimeiseksi sekä verkkokaupassa että kaupassa, vaikka se kuitenkin vaikuttaa vastaajien mielestä eniten ostopaikan valintaan. Tämä ristiriitaisuus voi toki johtua kysymysten asettelusta.
 
”Usein ostan verkkokaupasta, jossa on kattava valikoima, eli saan tarvitsemani tuotteet kerralla”
 
”Toisaalta, jos kaupassa on jokin tuote, mitä ei muualta saa, ei valikoiman kattavuus ole välttämätöntä”
 

Lempiostospaikkani

Nukkekotiharrastajista 39 mainitsi lempiostospaikakseen Suomen Minimaailman. Seuraavaksi eniten mainittiin Dolores (12), Sinelli (8), Nukkekoti Väinölä (7), Riimikko (7), FinnAimo (5), Hobby Point (5), Etsy (3), Kärkkäinen (3), Ebay (2), Gepetto (2), Askarteluliike Taitava (2) ja Wish (2). Lisäksi mainittiin useita sivustoja ja kauppoja kertaalleen.

Lempiostospaikkoja olivat myös kirpputorit ja nukkekotikirppikset, kotimaiset ja ulkomaiset nukkekotikaupat, askarteluliikkeet ja Facebook -ryhmät.

Vastaajat myös kuvailivat lempiostospaikkojaan. Nukkekotiharrastajan lempiostospaikka on rauhallinen, viihtyisä, selkeä, inspiroiva, edullinen ja siellä on monipuolinen tuotevalikoima.

”Lempikauppa yleensä olisi sellainen, missä on paljon kaikkea söpöä saman katon alla”

”Monipuolinen tarjonta ja kohtalaiset hinnat”

”Kaikki käy, jos löytyy jotain jännää. Tai osia johonkin, minkä voi itse tehdä”
 
Lähde: Pixabay

 

Millaisia nukkekotiharrastajat ovat?

Halusin myös tietää vastaajista enemmän ja vastauksia tulikin ihastuttavan runsaasti. Ne olivat myös usein pitkiä ja monipuolisia. Tässä muutamia:

”Teen nukkekoteja ja esineitä/asukkaita niihin useassa eri mittakaavassa (1:48- 1:12). Pienin mittakaava on haasteellisin varsinkin rakennusmateriaalien löytymisen kannalta, kun kaiken on oltava niin pientä ja ohutta”

”Nukkekoteilua rakastava ja pikkutarkka”

”Harrastan sekä nukkekoteja että hiukan isompia bjd-nukkeja. Tykkään tehdä ja koota hiukan erikoisempia ympäristöjä ja hahmoja, esim. fantasiateemalla”

”Innokas nautiskelija ja haaveilija”

”Aloitin reilu vuosi sitten rakentamalla nukkekodin vitriinikaappiin. Nyt teen toista. Teen itse paljon huonekaluja balsasta ja harmaapahvista. Kirjoitan myös blogia nukkekodin rakentamisesta”

”Olen harrastanut nukkekoteja n 12 vuotta. Olen tehnyt alkuvuosina paljon huonekaluja puusta. Nykyään teen muita nukkekodin tavaroita pääasiassa. Ompelen, neulon, virkkaan, punon, paperiaskartelen, massailen. Sisustan nukkekotejani vuodenaikojen ja juhlapäivien mukaan. Minulle on myös tärkeää, että nukketaloissani on asukkaita”

”Hamsteri. Mitä söpöä löydänkään, ostan, vaikka en tarvitsisi!”

”Tuore harrastaja, mutta sitäkin kiinnostuneempi. Innolla seuraan eri Facebook ryhmissä, mitä kaikkea hienoa konkariharrastajat ovat loihtineet. Kiva olisi kokoontua samanhenkisessä porukassa ja saada konkareilta oppia tässä mukaansatempaavassa harrastuksessa”

”Vasta-alkaja ja opettelen tekemistä, joten vinkit ja edullisuus (pilalle menee kokeiluja) on siksi tarpeen”

”Minä olen tuunaja ennemmin kuin rakentaja. Kotiini ei mahdu rakennustarvikkeita/välineitä (ja ainakaa kissani eivät jättäisi niitä rauhaan). Koen puuvalmiiden yms tuunaamisen olevan helpompaa. Välillä saan kovankin inspiraation, silloin tulee valmista hetkessä, sitten taas voi mennä aikaa etten jaksa aloittaa. Ideoita on toki vaikka kuinka... Kun vain tilaa olisi askarteluharrastukseni lomassa. Jota hyödynnän mielelläni myös minimaailman puolella”

”Ideasta toiseen hyppelevä, mutta maltillisesti ostava, eli jutut on saatava valmiiksi ja sitten vasta ostan uutta”

”Olen harrastanut miniatyyrejä aktiivisesti 16 v. Itse tekeminen on ollut tärkeää, mutta aina siihen ei ole aikaa tai mahdollisuuksia. Harrastuksen alussa sitä osteli vähän kaikkea, mitä vaan löysi. Nyt yritän miettiä tarkemmin, mitä tarvin tai onko esine niin ainutkertainen että se kannattaa ostaa. Tai sopiiko se projekteihini, joita on kertynyt liikaakin”

”Sekakäyttäjä eli kaikkea epookista shabby chic- tyyliin. Nukkekoteja, roomboxeja, dioraamoja”

”Monipuolinen. Rakastan kokeilla ja opetella uusia tekniikoita. Teen mielelläni itse kaiken. Mutta myös tuunaan valmiita kalusteita itselleni sopivaksi. Huomaan että usein en löydä valmiina sitä mitä haluan. Ehkä se suurin nautinto onkin luoda itse se maailma. Mielelläni käytän kierrätysmateriaaleja. Huippu löytö oli kun messuilla löysin runoja ja tikkuja nipun ja kuulin että oli myyjän "roskia" kun valmisti kalusteita. Ostin heti 2 nippua”
 
Lähde: Pixabay

Nukkekotiharrastajana olen:

 

 

Kiitosarvonta

 
Kiitoksena kyselyyni kirjoitetuista avoimista vastauksista, joita oli todella paljon ja jotka oli ajatuksella kirjoitettuja, järjestän vielä ylimääräisen arvonnan. Arvon kolme tavarasettiä. Jokaisessa setissä on omatekemäni ämpäri, kannu, kukka ja taulu (kuva alla). 
 
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän julkaisuun tai Instagramiin @nukkekodinlumo. Kerro kommentissa 1. Mitä tykkäät tehdä eniten? (esim. rakentaa / sisustaa nukkekotia, tuunata huonekaluja, tehdä miniesineitä / nukkekoteja, tehdä massasta miniruokia yms., tehdä pieniä neuletöitä jne.) 2. Mikä on lempimateriaalisi? (puu, muovi, massat, pahvi, kangas jne.) 3. Mikä on lempivärimaailmasi? Muutaman sanan / rivin vastaus riittää hyvin. :) Voit osallistua arvontaan 20.11. mennessä.


Kiitos kaikille, jotka osallistuivat kyselyyni! 💓 
ja kiitos kommenteista! 😃

21 kommenttia:

  1. 1. Näperrellä juttuja nukkekotiin.
    2. Silkkimassa ja kierrätys materiaalit.
    3. Musta valkoinen

    VastaaPoista
  2. Nukkeja näpertelen
    Kierrätysmateriaalit
    Maanläheiset

    VastaaPoista
  3. 1. Näpertää pieniä esineitä.
    2. Biltematikut
    3. Maanläheiset

    VastaaPoista
  4. Pieniä erilaisia esineitä, tällä hetkellä velhojutut ykkösenä. 2. Kaikki kierrätysmateriaalit ja massat. 3. Kaikki oikeastaan käy, mutta rustiikkia vaalea, beige, harmaa

    VastaaPoista
  5. 1. Sisustaa nukkekotia, tehdä tarpeellisia esineitä.
    2. Ohut vaneri, massat, huovutusvilla
    3. Valkoinen, sininen.

    VastaaPoista
  6. 1. Tykkään testata kaikenlaisia käsitöitä,
    2 eniten kai käytän lankaa eri tarkoutuksiin.
    3. Kaikki värit, paitsi pinkki käyvät.

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana postaus ja palkinto.
    Mulla nukkistelu on uusi harrastus, kun paperiaskartelu päättyi. Rakastin näpertää, mutta sairaus etenee ja jouduin vuoteeseen.Nukkisnäpräys olisi ihanaa laajemminkin,mut maaten sängyssä ei suurempia tehdä. Siksi ihailen muiden töitä ja ostan toisten tekemiä tuotteita. Tämä palkinto sopisi minkä tahansa sävyisenä täysin mun nukkissävymaailmaan.
    Muta ne vastaukset.
    1.Eniten pystyn ja siksi tykkään sisustaa just tollasilla ns. Uniikeilla tuotteilla lisäten sekaan kaupoista ostettuja.
    2. Lemppari taitaa olla puu
    3. Nukkiksessa huoneesta riippuen aion tehdä 1-2 huonetta v.pun+v.sin. sekä yhdestä tulee rohkeat turkoosi, punainen, vihreä, keltainen jne meksikolaistyylistä. Nuo nyt ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ikävä kuulla, että joudut olemaan paljon paikallasi sängyssä. Toivottavasti tämä harrastus tuo iloa elämääsi! Kaikkea hyvää sinulle! <3

      Poista
  8. 1. Mieluiten somistan ja sisustan erilaisia nukkekotitiloja.
    2. Mieluisin materiaalini on puu, jota tarvittaessa muokkaan, maalaan tms.
    3. Värini ovat aika hillittyjä ainakin isoimmassa nukkekodissani, koska se edustaa 1900-luvun alkua.

    VastaaPoista
  9. Lisäyksenä 1900-luvun alkua edustavaan nukketaloon harrastajan nimi: Eija-Liisa, S-posti eijaliisa14@gmail.com

    VastaaPoista
  10. 1-Me gusta hacer escenas de distintos temas. No tengo material ideal; tengo un gran fondo de armario de miniaturas porque cuando veo buenas ocasiones, compro.
    2-Me gusta cualquier escenario. La última que he terminado es una maleta.
    3-Me gusta cualquier color y seguro que siempre hay algo dorado. Me encanta.
    Investigaré los lugares que nos has puesto para comprar. Gracias.
    Un saludo

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! <3