lauantai 16. tammikuuta 2021

Nukketalon rakennus, osa 41, Sisäkatto 3/4 Pilvikatto

Vuosi on vaihtunut ja kolme vuotta kulunut siitä, kun aloitin nukketaloni rakentamisen. Sisäosat alkavat olla valmiit ja menossa on viimeistelyvaihe ennen kuin pääsen varsinaiseen sisustamiseen. Olen kärsinyt motivaation puutteesta, koska nukketalon rakennus tuntuu nyt hankalalta ja etenee hitaasti. Lisäksi olen keskittynyt yrityssuunnitelmiini eikä minulla ole aina aikaa Ruusulinnan rakennustöille. Hiljaa hyvä tulee! Niin yritys kuin nukketaloasoissa.

Tässä julkaisussa kerron teille kylpyhuoneen katosta, jonka tein jo aikoja sitten. Blogini on pahasti jäljessä projektia, mutta sille ei vaan voi mitään, kun aika ei riitä kaikkeen. 

Pilvikatto

Jo melko alussa nukketaloprojektiani tiesin haluavani kylpyhuoneen kattoon taivaan pilvineen. Olen aina ihaillut pilvisiä kattoja. Minua mietitytti vain, miten sen toteutan. Maalaaminen kun ei ole vahvuuteni. Voisi kuvitella, että pilvien maalaaminen taivaalle on helppoa. Sen kun läiskii valkoisia tahroja siniselle pohjalle.

Jotta lopputulos muistuttaisi edes vähääkään oikeaa taivasta, täytyy pilvet maalata kuitenkin harkiten. Katselin Pinterestissa vaihtoehtoja pilvikatolle.

Kuva: Paul Montgomery
Kuva: Warner V Graves

Lisäksi etsin YouTubesta videoita pilvien maalaamisesta ja imin ideoita itseeni. Tässä teille esimerkiksi thejoyofpainting -käyttäjän Learn How to Create Clouds the Easy Way -video. 

Halusin pilville myös hieman kultaista sävyä. "Jokaisen pilvellä on kultareunus". Oikeasti se taitaa olla hopearenus, sanonnan mukaan. Mutta auringon valon heijastus saattaa saada pilviin keltaisen eli kultaisen sävyn. Se on kaunis, niin kuin sanontakin, jonka merkitys on, että kaikella ikävällä on myös hyvät seurauksensa. Niin minäkin uskon.

Opiskeltuani riittävästi pilvien tekoa tartuin siveltimeen ja aloin maalata. Tällä kertaa käytin akryylimaaleja, koska niissä minulla on enemmän sopivia sävyjä kuin kalkkimaaleissa. Pohjustin pahvin palan struktuurimaalilla luodakseni hieman karkean, "rapatun" pinnan. Maalasin pilvet löytämilläni vinkeillä. Ei taivaani nyt ihan samalta näytä kuin nuo esimerkkikuvien taivaat, mutta riittää minulle. Jos pilvikatto houkuttelee, niin kannattaa rohkeasti tarttua siveltimeen!

Blogini raahaa perässä, mutta yritän saada kaiken tekemäni esiteltyä ennen kuin siirryn sisustamispuuhiin. Ihan jokaista pientä muutosta en erikseen pysty kertomaan, mutta käyn kaiken vielä huone huoneelta läpi, kunhan saan pinnat viimeisteltyä.

Oikein menestyksestä vuotta 2021 ja pysykää terveinä!


2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! <3