Kaksi vuotta Ruusulinnan rakennustöitä

Nyt on kulunut hieman yli kaksi vuotta siitä, kun aloitin nukketaloni rakentamisen ja on aika luoda katsaus siihen, mitä olen näiden kahden vuoden aikana saanut aikaan ja mitä olen oppinut. Alkuperäiseen tavoitteeseeni saada talo sisustusvalmiiksi en ole yltänyt, koska nukketaloni on edelleen kesken ja rakennustyöt jatkunevat ainakin vielä vuoden verran. Lopussa annan vinkkejä sinulle, joka mietit nukketalon rakentamista.

 

Aloitin tyhjästä ja vanhasta sängynpohjasta

Aloitin rakentamisen täysin nollasta ilman lähes minkäänlaista aiempaa kokemusta nukkekotien rakentamisesta, puutöistä, teknisestä käsityöstä tai muustakaan vastaavasta. Kokemukseni puukäsitöistä rajoittuu peruskoulun kolmannella luokalla tekemääni puiseen kirkonmalliseen kynttilätelineeseen.

Minulla ei myöskään ole minkäänlaista käsityöalan koulutusta enkä ole aiemmin harrastanut käsitöitä, mitä nyt joskus joulukortteja ja -koristeita tehnyt. Nuorempana olin puolisen vuotta käsityöpajassa töissä ja siellä opin muun muassa entisöimään huonekaluja (lähinnä poistamaan vanhan maalikerroksen, hiomaan ja maalaamaan), tekemään käsinuken sekä nuken pään ja raajat taikataikinasta, taittelemaan paperinarusta kukkia omenapuunoksaan ja hieman ompelemaan. Luovuutta ja mielikuvitusta minulla on kuitenkin yllin kyllin ja olen aina pitänyt haasteista. Olen myös hyvä ratkomaan ongelmia.

Materiaalituntemukseni oli alussa myös hyvin heikko enkä tiennyt, miten esimerkiksi puuta tulisi työstää ja millaisilla työkaluilla. Vasara, ruuvimeisseli, saha ja pora olivat minulle kuitenkin tuttuja, kun olen joskus muun muassa korjannut aitaa, kasannut huonekaluja ja porannut reikiä seinään taulun ripustamista varten. Tavalliset isot työkalut ovat tosin kömpelöjä käyttää miniatyyrimaailmassa.

Nyttemmin olen tehnyt jo kaikenlaista muun muassa puusta, pahvista, muovista, massasta ja kierrätetyistä materiaaleista ja tietämykseni laajenee jatkuvasti. Lisäksi olen hankkinut nukkekodin rakentamiseen ja näpertämiseen paremmin soveltuvia työkaluja. Rakensin aluksi nukketaloni rungon vanhasta sängynpohjavanerista, mutta korvasin sen myöhemmin uudella vanerilla tehdessäni taloon muutoksia ja laajennuksia.

Olen melko hidas työskentelemään ja usein kaipaan oikeanlaista inspiraatiota tekemiseen. Minun on vaikea pusertaa mitään pakolla, vaikka joitakin kertoja olen patistanut itseäni tarttumaan "johonkin". Koska minulla on rajallisesti aikaa käytössäni tälle harrastukselle enkä halua tuhlata noita hetkiä päättämättömyyteen, on minun joskus vain tartuttava toimeen. Yleensä, kun alan sunnittelu- tai rakennustyöhön, se vie minut kokonaan mukanaan ja tunnit kuluvat vilkkaan. Nautin tuolloin myös joka hetkestä, vaikka joskus tuntuu, että työ etenee piinallisen hitaasti.

Rakennan nukketaloani kotona makuuhuoneessa, keittiön pöydän ääressä, olohuoneen lattialla, kylpyhuoneessa ja kesäisin parvekkeella. Suurimman osan kuvistani kuvaan riittävän valon optimoimiseksi kaikkina vuodenaikoina parvekkeella. Työskentelyasentoni eivät lähes koskaan ole ergonomiset, mutta sillä mennään mitä on annettu.

 

Näin nukketaloni rakentuu osa osalta

Olen aina rakastanut ideointia ja haaveillut paljon. Suuri osa nukkekotiprojektiin käyttämästäni ajastani meneekin nukketaloni suunnittelutyöhön ja suunnitelmien työstämiseen mielessäni. Suunnittelutyöni alkaa usein konkreettisesta halusta tehdä jotain, esimerkiksi portaikko. Alan kerätä inspiraatiokuvia ja sitä kautta työstämään erilaisia ideoita. Vähitellen huomaan, millainen malli minua kiinnostaa eniten, mitkä muodot viehättävät, mikä tyyli vetää puoleensa.

Seuraavaksi etsin yksityiskohtaisempia kuvia ja ohjeita juuri tietynlaisen portaikon valmistamiseen. Tämän jälkeen alan hahmotella sitä sopivaksi nukketalooni, mittailen ja pyörittelen visualisoimaani kuvaa päässäni yrittäen luoda siitä kolmiulotteisen mallin (tämä on usein haastavin vaihe). Kun olen saanut käsityksen siitä, miten portaikko istuu paikalleen, piirrän siitä kuvan tarkoilla mittasuhteilla ymmärtääkseni millaisista paloista tai osista se pitää rakentaa. Samalla mietin materiaaleja, joita aion käyttää. Aina tai edes usein ei ole olemassa ohjetta, joka kelpaisi sellaisenaan ja minun pitää soveltaa sitä tai keksiä, miten saan jonkin kohdan tehtyä.

Rakennusvaihe onkin sitten usein "vain" ajatusteni soveltamista käytäntöön. Kun olen tehnyt pohjatyön hyvin, rakennelma valmistuu kuin itsestään. Joskus kuitenkin tulee yllätyksiä vastaan, kun en ole osannut huomioida jotain seikkaa tai olen tehnyt mittausvirheen. Silloin joudun käyttämään ongelmanratkaisutaitojani, jotta pääsen eteenpäin. Vaikeimpia vaiheita minulle ovat liimaaminen ja maalaaminen, vaikka nekin alkavat pikkuhiljaa sujua.

Lopuksi viimeistelen työn, mutta en tee sitä aivan loppuun asti valmiiksi ennen kuin olen luonut sitä tukevat ja ympäröivät rakenteet ja esineet, koska kokonaisuus saattaa vielä vaikuttaa lopputulokseen. Vasta kiinnitysvaiheen jälkeen (mikä siis on vielä edessä) viimeistelen työn loppuun.

Joskus suunnittelutyö lähtee puolestaan jostakin esineestä tai materiaalista, joka toimii suunnittelun ytimenä. Silloin kaikki valinnat johtuvat juuri tuosta esineestä tai määrittyvät valitun materiaalin mukaan. Näin kävi esimerkiksi Ruusulinnan toisen kerroksen sisäkaton kanssa. Kerron siitä sitten toisessa julkaisussa myöhemmin lisää.

Nukketalon rakennus vaatii kärsivällisyyttä

Listasin asioita, mitä kannattaa huomioida ennen päätöstä nukketalon rakentamisesta, koska helpompiakin tapoja kuin tehdä kaikki itse, on olemassa.

1. Kärsivällisyys, kärsivällisyys, kärsivällisyys

Lahjakkuutta ja opittuja taitoja tärkeämpää ryhdyttäessä pitkälliseen ja haastavaan rakennusprojektiin on kärsivällisyys. Sitä vaaditaan, kun pitää toistaa samaa työvaihetta uudestaan ja uudestaan, kun täytyy aloittaa alusta pieleen mennyt vaihe, kun haluaisi saada valmista, mutta loppua ei näy, kun sormet ovat pikaliimassa, vaatteet maalissa, peukalossa viilto mattoveitsestä, kämmenessä rakko ruuvaamisesta ja rystyset ruvella sahaamisesta. Pitkää pinnaa kysytään eniten juuri silloin, kun kämpässä joka paikka on pölyssä, maalissa ja roskassa ja kun nurkissa lojuu työkaluja, liimoja, hiomapaperia ja kaikenlaista pikkusälää ja silti pitäisi saada jotain kaunista aikaa.

2. Tarkkuus vs. suurpiirteisyys

Ihmiset jakautuvat usein suurpiirteisiin sinnepäin tekijöihin ja pikkutarkkoihin pilkun viilaajiin. Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Jos olet suurpiirteinen ihminen, niin pikkutarkkuutta vaativa näpertely ei välttämättä kiehdo sinua niin paljon, mutta saatat saada nopesti paljon aikaan isommissa projekteissa. Jos taas yksityiskohdat kiinnostavat ja olet valmis uhraamaan niiden tavoitteluun aikaa, niin jaksat paneutua myös monimutkaisempiin tarkkuutta vaativiin töihin. Tarkkuuttaa oppii harjoittelemalla ja tekemällä aina vain pienempiä yksityiskohtia.

3. Huolellisuus

Hieman edelliseen verrattava piirre, mutta huolellisuutta nukkekotiprojektissa vaaditaan kaikilta. Huolellinen harrastaja kerää tavarat talteen eikä jätä niitä joka puolelle lojumaan, järjestää työkalut ja muut vehkeet omille paikoilleen (väliaikaisvarastoja ja sijoituspaikkoja ei lasketa :D) ja muistaa sulkea maalipurkit, liimatuubit ym. aineet, jotka saattavat kuivua. Hän suojaa itsensä ja työskentelytilan ennen työhön ryhtymistä ja pesee siveltimet ja pyyhkii työtasot ym. pinnat, kun lopettaa.

Hän säilyttää keskeneräisiä töitään (sekä vaarallisia työvälineitä ja aineita) turvallisessa paikassa lasten ja eläinten ulottumattomissa. Jos siis koet huolellisuuden haasteeksi, kannattaa harkita, onko näin iso projekti sinua varten tai vaarantaako se sinun ja perheesi turvallisuuden tai terveyden, siististä seesteisyydestä puhumattakaan. Pieni luova kaaos ei kuitenkaan maailmaa kaada!

4. Pitkäjänteisyys

Tämä on kärsivällisyyden pikkuserkku, mutta nostan sen omana piirteenään esiin, koska olen lukenut paljon ihmisten kertomuksia siitä, miten heillä on useita aloitettuja keskenjääneitä nukketaloprojekteja. Kun aloittaa ison projektin kuten kokonaisen nukketalon rakentamisen, täytyy hyväksyä se seikka, että vie aikaa ennen kuin se on valmis, paljon aikaa. Kuinka paljon aikaa, riippuu siitä, miten paljon voit irrottaa aikaasi muusta elämästäsi talon rakentamiseen. Kannattaa siis pysähtyä miettimään ennen kuin ryntää vaneriostoksille.

On hyvä miettiä, onko esimerkiksi oman talon rakentaminen / sisustaminen kesken, taapero tai useampi lapsi hoidettavana, stressaava ja aikaa vievä työ, puoliso, joka haluaa harrastaa yhdessä ja matkustella. Onko muita omia harrastuksia, lempi tv-sarjoja, joita on pakko seurata, puutarha, kesämökki, tavoite käydä mahdollisimman monessa tapahtumassa vuoden aikana, tapana tavata ystäviä ja käydä ostoksilla viikonloppuisin, sukulaisia, jotka pyytelevät kylään jatkuvasti. Kaikki nämä kilpailevat ajastasi, jota tarvitset yhden nukketalon rakentamiseen VALMIIKSI. Pitkäjänteisyys vie maaliin asti, sen puute saattaa uuvuttaa alkumetreille. Mutta muista, että hiljaa hyvä tulee.

5. Rakkaus lajia kohtaa

Vaikka olisit kärsivällinen, pitkäjänteinen, tekisit tarkkaa ja huolellista työtä ja uhraisit kaiken vapaa-aikasi, et pääse pitkälle ilman motivaatiota, intohimoa ja rakkautta nukkekodin rakentamista kohtaan. Jossain vaiheessa kiinnostuksesi alkaisi suuntautua muualle ja huomiosi kääntyisi helpommin ja nopeammin saavutettaviin tavoitteisiin. Alkaisit viettää aikaa enemmän muiden harrastusten parissa. Pian nukkekotisi keräisi pölyä huoneen nurkassa tai peittyisi muun roinan alle varastossa.

Kun sydämessäsi palaa tuli tätä harrastusta kohtaan ja varsinkin nukketalon rakentamista kohtaan, järjestät aikaa, luovut muista harrastuksista (älä kuitenkaan luovu kaikesta) ja tartut jokaiseen vapaaseen hetkeen edistääksesi nukketalosi valmistumista. Kaiken tämän teet siksi, että maalissa häämöttää uniikki, omin pikkukätösin valmistettu talo, joka on juuri sellainen kuin olet aina halunnut. Sitä on ihana ihailla ja se on kaunis esitellä ylpeänä muille ja sen voi jättää perinnöksi vaikka lapsenlapsille.

Lopuksi

Vielä muutama sana nukkekodin rakentamisesta ja nukkekotiharrastuksesta. Lopuksi kuvakollaasi menneistä kahdesta vuodesta.

Tärkeintä ei ole se, mitä teet, vaan miten teet. Eikä se, mitä muille kerrot nukketalostasi, vaan miten kerrot. Näiden kahden vuoden aikana olen oppinut, että ihmisten on joskus vaikea ymmärtää paloani tähän harrastukseen. He kyllä ihailevat nukketaloani, mutta eivät välttämättä ymmärrä, miksi rakennan "lasten lelua" itselleni?

Monilla ei ole käsitystäkään siitä, miten paljon aikaa ja vaivaa jonkin vaiheen rakentaminen kestää tai miten paljon ärräpäitä sen tekemisen aikana on suustani päässyt. Älä sinäkään siis turhaan odota läheisiltäsi sellaista kiinnostusta kuin itse koet, äläkä vaivaa heitä monimutkaisilla selostuksilla vaivalloisesta rupeamastasi, vaan kerro nukketalostasi ylpeänä, näytä heille kuvia eri työvaiheista ja kerro siitä, miten onnelliseksi tämä harrastus sinut tekee. Näytä ilosi ja intohimosi ja herätä heidän uteliaisuutensa. Silloin myös ystäväsi ja perheesi arvostavat tekemääsi enemmän ja tukevat sinua projektissasi. Saattavatpa he joskus tarjota apuaankin tai lahjoittaa sinulle omasta mielestään arvottomia, mutta sinun mielestäsi arvokkaita pikkuesineitä ja materiaaleja.

Kahden vuoden rupeama

Paljon olen saanut jo aikaan, vaikka nukketaloni onkin vasta puolivalmis. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä. Ruusulinna on myös kokenut jo muodonmuutoksen. Myös jotkin sen osat, kuten ikkunat, lattiat ja huuva ovat muuttuneet siitä, millaisiksi ne olen alunperin tehnyt. Seuraavaksi lisää muutamia aikaansaannoksiani. Rakentamisurakasta voit lukea aiemmista tai tulevista julkaisuistani. Kaikesta en vielä ole ehtinyt kirjoittaa blogiini.

Ruusulinnan rakennustyöt etenevät ja sisäosat alkavat pian olla kiinnitystä vaille valmiita. Yritän ehtiä kirjoitella kaikista työvaiheista jonkinlaisen kuvauksen ja ehkä ohjettakin. Hitaasti, mutta varmasti! :)