sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Nukketalon rakennus, osa 21, Lattia 1/4 Kalanruotoparketti

Onkin vierähtänyt tovi viimeisimmästä julkaisustani. Työt vievät enemmän aikaani ja usein työpäivän jälkeen en jaksa enää keskittyä tarpeeksi tarkkaan työhön. Nukketaloni on edennyt hitaasti myös siksi, että aikaa (ja riittävästi valoa) on talviaikaan usein vain viikonloppuisin. Lisäksi minua vaivasi ikävä materiaalipula. Se korjaantui, kun sain tilaukseni Hobby Pointista ja pääsin taas rakennuspuuhiin.


Ruusulinnan sisätilojen suunnittelu ja rakennus

Olen edennyt nukketaloprojektissani sisätilojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Päätin aloittaa toisen kerroksen olohuoneesta / salongista. Tämä huone on koko kerroksen mittainen ilman väliseiniä. Lattia on korotettu toiselta puolelta ja kattoa kannattelee pylväs. Huoneessa on takka, erkkeri ja ullakkokerrokseen johtavat portaat. Huone avautuu ranskalaisten ovien kautta terassille ja huoneen keskellä on porraskaide sekä takaseinässä kaari-ikkuna.

Aloitin Ruusulinnan sisätilojen rakentamisen lattiasta. Malliksi valikoitui kalanruotoparketti (Herringbone parquet). Parkettikuvio oli alusta asti minulle melko selvä, vaikka malleja on lukuisia.

Kuva: rodebros.com

Puntaroin oikeastaan vain kahden mallin välillä: Herringbonen ja Chevronin.


Love & Bellinis
Kuva: Love & Bellinis

Niiden eroista voit lukea Solidwood Companyn blogin julkaisusta: The difference between Herringbone & Chevron Parquet Flooring? Päädyin kalanruotokuvioon, koska se vaikutti helpommalta tehdä. Siinä paloja ei tarvitse leikata kulmaan.

Kuva: Herringbone lattia, Raw Timber Ltd
Kuva: Chevron parketti, Love & Bellinis

Kalanruotoparketti

Apuna parketin teossa käytin The Square to Sparen DIY Miniature - Hardwood Floors (Herringbone) -videota. Se on puhuttu englanniksi ja siinä on lisäksi englannin kielinen teksitys. Todella havainnollistava video, jota on sujuva seurata. Suosittelen!


Myös Paper Doll Miniatures -blogissa on selkeä kalanruotoparketin ohje. Blogin luoja Kristine käyttää lattiassaan ohutta viilua. Minä käytin puolestaan puisia askartelutikkuja.



Näin minä sen tein:

Parkettilattian voi tehdä askartelutikuista, joita on eri levyisiä tai viilusta, jota on helppo leikata sopivan kokoisiksi paloiksi. Tarkkuutta vaaditaan rivien pitämisessä suorina ja siinä että palat ovat mahdollisimman samankokoisia. Näin lattiaan ei synny turhia rakoja eikä se viistä vinoon. Kannattaa tarkistaa välillä kolmioviivottimella, että asettelee palat aina 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Parketti kannattaa koota erilliselle alustalle, jolloin sitä on vaivatonta käsitellä. Sen voi jälkikäteen kiinnittää nukkekodin lattiaan liimalla.


Aluksi tulee siis mitata nukkekodin lattia ja leikata pahvista sopivan kokoinen ja muotoinen alusta. Minä rajasin parketin niin, ettei se tule takan alle, vaan teen takalle oman alustan "marmorista". Pahvin reunoihin voi jättää tilan koristereunalle, näin lattian reunat ovat siistit. Palat tulee asetella pahville tietyllä tavalla, jotta kuviosta tulee tasainen (ks. The Square to Sparen video). Aloituskohta on hyvä valita huolella, jotta kuvio pääsee oikeuksiinsa.

Tarvikkeet: 

Pahvia (alustaksi)
Lyijykynä
Metalliviivotin
Askartelutikkuja (tai viilua)
Jiirisakset
Mattoveitsi / askarteluveitsi
Liimaa
Kolmioviivotin
Hiomapaperia
 
Petsiä 
Sivellin tai useampi eri kokoinen

Leikkasin parketin palat 0,6 cm leveistä askartelutikuista, "kahvitikut",  jiirisaksilla 3 cm pituisiksi. Palojen koon sain muuttamalla oikean parketin palojen pituuden (36 cm) 1/12 skaalalla minikokoon. Paloja kannattaa leikellä kunnon kasa valmiiksi, koska niitä kuluu lattiaan paljon. Ennen liimaamista hioin jokaisen palan päät hiomapaperilla, jotta ne asettuisivat tiiviimmin yhteen. Liimaamiseen käytin Erikeepperiä, jota sivelin paloihin ohuella puutikulla. Palojen väliin jäävät raot täytin liimalla. Sitten tasoitin reunat leikkaamalla ylimääräiset palat tikuista pois ja täytin reunan raot pienemmillä paloilla.



Parketti jatkuu huoneen toisella puolella ja väliin jäävät askelmat. Ne tein samalla tekniikalla kuin lattian. Huoneen toisen puolen lattiaan jätin tyhjän kohdan terassiovien eteen, johon teen erilaisen reunan. Jätin myös portaiden alustan tyhjäksi.


Parketin koristereuna on 1,2 cm leveä. Reuna on tehty myös askartelutikuista sekä bambutabletista saaduista rimoista, jotka leikkasin 0,9 cm x 0,9 cm kokoisiksi neliöiksi. Kehystin myös takan ja portaiden alueen bambusta mattoveitsellä leikkaamillani 3 mm leveillä paloilla. Lisäksi viimeistelin askelmien reunat bambupaloilla. Lopuksi hioin lattian ja reunat.


Lattian petsaus

Petsaamalla lattiasta saa parkettimaisen. Petsaamiseen en osaa antaa muuta vinkkiä kuin rohkeasti vaan kokeilemaan. Kannattaa katsella kuvia erilaisista parkettilattioista ja tehdä itselle selväksi, minkä värinen lattia miellyttää eniten. Lattian väriä voi sen jälkeen verrata eri petsiväreihin ja koittaa löytää sopiva tai sopivin. Ennen kuin petsaa lattiaa, pitää väriä testata tikkuihin, joista lattia on tehty. Ei siis suoraan lattiaan. Näin välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Kuva: Ponoko

Petsasin parketin läpikuultavalla Matson tammipetsilakalla (Kärkkäiseltä) neljä kertaa. Ensimmäisen kerroksen tein leveällä pensselillä melko vapaalla kädellä ja annoin kuivua muutaman tunnin. Sen jälkeen hioin lattian ja maalasin sen uudestaan kapeammalla pensselillä (hieman leveämpi kuin palat). Sen jälkeen annoin lattian kuivua vuorokauden. Hioin lattian uudestaan ja maalasin vielä hieman kapeammalla pensselillä (palojen levyisellä) hyvin tarkasti. Taas annoin lattian kuivua vuorokauden, jonka jälkeen en enää hionut lattiaa, vaan lisäsin petsiä vain vaaleimpiin kohtiin.


Petsiä kannattaa sivellä yhden paksun kerroksen sijaan useita ohuita kerroksia, niin jälki on tasaisempi ja siistimpi. Muista hioa pinta petsikerrosten välillä. Viimeistä kerrosta ei hiota, jotta kiilto säilyy. Ellei sitten halua kulunutta lattiaa.




Nyt kun parketti on valmis, on siihen hyvä verrata tapettia ja alkaa suunnitella seinien panelointia ja tapetointia. Seuraavana vuorossa on kuitenkin keittiö, johon ajattelin tehdä laattalattian. Siitä lisää seuraavssa julkaisussani.

Aurinkoista kevättä!