perjantai 24. maaliskuuta 2017

Massailu, osa 2. Viimeistely

Uunipellillinen pieniä lautasia, vateja ja tauluja on nyt hiottu, maalattu, monet useampaan kertaan ja suuri osa lakattukin. Useampi tuntihan siinä vierähti, kun kaikki piti hioa ja maalata yksitellen. Jaoin urakkaa useammalle päivälle. Ennen maalaamisen aloittamista keräsin kokoon kaikki maalit ja lakat, joita minulta löytyy: peitevärejä, temperamaaleja, akryylimaaleja ja -lakkoja sekä askarteluvernissaa ja Decoupage-lakkoja. Ihan kaikkia värejä en lopulta kokeillut.

Peiteväreillä on vaikea saada tasaista jälkeä ja pinta jääkin eläväksi. Väriä tarvitaan myös useampi kerros. Temperamaaleilla tulee tasaisempi pinta ja maali levittyy hyvin. Peittävyyttä voi itse säädellä, mutta maalia voi kuitenkin tarvita kaksi kerrosta. Toista kerrosta maalatessa aiempi maalikerros saattaa liueta. Akryylimaaleilla maalatessa riittää hyvin yksi kerros maalia ja lakka. Maalipinta on melko paksu verrattuna peiteväreihin ja temperamaaleihin. Akryylilakka on kätevä, koska pintaa ei tarvitse enää lakata uudestaan. Inka Gold oli hintansa väärti, helposti levittyvä, kirkas väri ja hyvä peittävyys. Aion käyttää sitä taulujen kehyksiin, kunhan niiden aika tulee.


Välineet ja kädet kannattaa pitää tahrattomina, jos haluaa puhtaita värejä. Värien vallinnassa kannattaa muistaa kylmät ja lämpimät sävyt ja uskaltaa kokeilla kaikenlaista. Maalasin värikkäitä lämpimän sävyisiä lautasia ja kirkkaamman värisiä vateja ja tauluja. Kokeilin myös metallinsävyisiä värejä, hopeaa, pronssia ja kultaa. Nyt pitäydyin vielä melko tiukasti yksivärisissä pinnoissa, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla kokeilen myös kuvioita.


Seuraavaksi suunnitelmissa ovat kukat ja korit sekä pääsiäisen valmistelu. Ai niin, ja se talon rakentaminen...

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Massailu, osa 1. Muovailu

Tänään minuun iski pitkästä aikaa askartelukipiniä ja päätin kokeilla massailua jo aiemmin ostamallani Darwi-massalla. Olen muovaillut Darwi-massalla (tai vastaavalla) kerran aiemmin kauan sitten, kun asuin vielä äitini kanssa. Tuolloin muovailin joulutonttuja joululahjoiksi ja kuusenkoristeita. Tällä kertaa vuorossa olivat pienemmän mittakaavan esineet kuten lautaset ja kulhot sekä taulut. Ennen työn aloittamista otin esiin muotit, muovailuveitset ja muoteiksi kelpaavat esineet sekä kasan nappeja.

Muovailu on rentouttavaa ja vie helposti mielen pois arjen haasteista. Lähetin perfektionistin viettämään vapaapäivää ja annoin luovuudelleni vapauden toimia rajoituksetta. Ohjetta minulla ei ollut, vaan kokeilin kaikkea mitä päästäni keksin. Sen seurauksena syntyi uunipellillinen pikkuriikkisiä astioita. Tein esineitä tällä kertaa yli oman tarpeen, jotta voin laittaa tulevilla markinoilla osan myyntiin. Uurastuksesta jäi hyvä mieli ja odotan jo, että pääsen seuraavaan vaiheeseen eli esineiden hiomiseen, maalaamiseen ja lakkaamiseen. Haluan nähdä ne valmiina!


Muovailu on mielestäni helppoa ja hauskaa. Ainoa varsinainen haaste oli massan irrottaminen muoteista. Keksin sitten käyttää oliiviöljyä, jota sivelin muotteihin ennen kuin painoin ne massaan. Sen jälkeen massa irtosi muotista helposti. Darwi-massa kuivuu melko nopeasti ja alkuun otin siitä liian isoja paloja ja jouduin kastelemaan massaa välillä, mikä taas vaikeutti hieman muovailua. Osan massasta jätin ilmatiiviiseen pussiin tulevia projekteja varten. 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Uusi haaste ja kirja

Viime päivät olen ottanut hieman etäisyyttä askarteluun ja suunnannut mielenkiintoani muihin asioihin. Jotta motivaatio säilyy, niin täytyy minun ainakin välillä ottaa tuumaustaukoja. Olen ilmoittautunut myyjäksi Lahdessa kesäkuussa pidettäville Miniatyyrimarkkinoille ja sinne pitäisi valmistaa myyntiin miniesineitä. Uudenlainen haaste minulle, koska en ole koskaan ennen myynyt mitään itse tekemääni. Haasteeseen tarttuminen on ollut hieman tahmeaa, mutta kunhan alkuun pääsen, niin varmasti niitä myytäviä tuotteitakin alkaa syntyä.

Tänään kävin ostamassa itselleni Hanna Merosen Tee itse nukketalo -kirjan, jotta pääsisin alkuun myös omassa nukketalo-projektissani. Ihastelin kirjaa jo silloin, kun se ilmestyi, mutta tänään pääsin vasta kunnolla sitä lukemaan. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta!

Luvassa siis haasteita tälle keväälle ja varmasti koko vuodelle ja tulevillekin nukkekodin parissa.