perjantai 17. maaliskuuta 2017

Massailu, osa 1, Muovailu

Tänään minuun iski pitkästä aikaa askartelukipiniä ja päätin kokeilla massailua jo aiemmin ostamallani Darwi-massalla. Olen muovaillut Darwi-massalla (tai vastaavalla) kerran aiemmin kauan sitten, kun asuin vielä äitini kanssa. Tuolloin muovailin joulutonttuja joululahjoiksi ja kuusenkoristeita. Tällä kertaa vuorossa olivat pienemmän mittakaavan esineet kuten lautaset ja kulhot sekä taulut. Ennen työn aloittamista otin esiin muotit, muovailuveitset ja muoteiksi kelpaavat esineet sekä kasan nappeja.

Muovailu on rentouttavaa ja vie helposti mielen pois arjen haasteista. Lähetin perfektionistin viettämään vapaapäivää ja annoin luovuudelleni vapauden toimia rajoituksetta. Ohjetta minulla ei ollut, vaan kokeilin kaikkea mitä päästäni keksin. Sen seurauksena syntyi uunipellillinen pikkuriikkisiä astioita. Tein esineitä tällä kertaa yli oman tarpeen, jotta voin laittaa tulevilla markinoilla osan myyntiin. Uurastuksesta jäi hyvä mieli ja odotan jo, että pääsen seuraavaan vaiheeseen eli esineiden hiomiseen, maalaamiseen ja lakkaamiseen. Haluan nähdä ne valmiina!


Muovailu on mielestäni helppoa ja hauskaa. Ainoa varsinainen haaste oli massan irrottaminen muoteista. Keksin sitten käyttää oliiviöljyä, jota sivelin muotteihin ennen kuin painoin ne massaan. Sen jälkeen massa irtosi muotista helposti. Darwi-massa kuivuu melko nopeasti ja alkuun otin siitä liian isoja paloja ja jouduin kastelemaan massaa välillä, mikä taas vaikeutti hieman muovailua. Osan massasta jätin ilmatiiviiseen pussiin tulevia projekteja varten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! <3