perjantai 12. lokakuuta 2018

Nukketalon rakennus, osa 17, Ikkuna 5/10 Erkkeri

Olen koko ikäni asunut kerrostalossa ja minusta olisikin ihana istuskella erkkerillä teetä juoden ja kirjaa lukien. Erkkeri oli siis MUST-juttu omaan nukkekotiini.


Erkkeri sijoittuu nukketaloni toiseen kerrokseen. Nythän on kyse siis ikkunasyvennyksestä, joka ulkonee talon seinästä melko paljonkin. Halusin erkkeristä sen verran syvän, että saan liitettyä siihen myöhemmin istuinosan. Annaevansarchitectin kuvan romanttisessa talossa on viehättävä erkkeri.

Lähde: Instagram / annaevansarchitect

 

Erkkeri

En löytänyt etsinnöistä huolimatta erkkerin teko-ohjetta, vaan ideoin ikkunan kuvien perusteella. Sahasin aukon nukketaloni seinään erkkeriä varten jo hyvissä ajoin, mutta jouduin suurentamaan sitä, kun suunnitelmani etenivät piirroksiksi asti. Suunnitelman piirsin millimetripaperille, niin kuin aina teen ennen rakennusprojektin aloitusta. Piirroksen pohjalta rakensin ikkunan kehikon. Mitä pidemmälle rakennusprojekti eteni sitä enemmän tein muutoksia lennossa. Niin kuin aiemmin porrasprojektini, erkkerikin valmistui lopulta useamman mutkan kautta. Sen takia en pysty antamaan selkeää rakennusohjetta. Tämä juuri on haasteena, kun rakentaa jotain ilman kunnollista ohjetta ensi kertaa elämässään. Kaikkea ei voi ennakoida ja muutoksia tulee tehtyä pakostakin tietämyksen kasvaessa oivallusten kautta.

Aivan ensin rakensin kehikon ikkunalle. Mitat muunsin ja arvioin mututuntumalla normaalimitoista. Ikkunakehikon rakentamiseen käytin ilotulitetikkuja, hattaratikkuja sekä eri paksuista balsarimaa. Ikkunalasit tein pakkausmuovista, jonka otin talteen viinirypäle- ja kirsikkatomaattirasioista. Kattoon ja pohjaan käytin kahta eri paksuista pahvia. Pääsin taas uusiokäyttämään materiaaleja, jotka muuten olisivat joutuneet roskiin.


Seuraavaksi asensin kehikkoon avattavat ikkunat ja ikkunalasit. Avattavat ikkunat kiinnitän myöhemmin saranoilla kehikkoon. Ikkunoissa käyttämäni muovi on mielestäni kirkkaampaa kuin aiemmin käyttämäni pakkausmuovi ja antaa mielestäni luonnollisemman vaikutelman. Tosin tällä kertaa "lasipinnatkin" ovat suuremmat kuin aiemmin tekemissäni ikkunoissa. Käytin yleisliimaa paitsi ikkunalasit kiinnitin pikaliimalla.


Koristelin ikkunakehyksen puoliympyröillä, jotka olivat jääneet yli katkotuista askartelutikuista. Peitin ohuella valkoisella pahvilla näkyviä saumakohtia kehyksestä ja lisäsin balsarimaa tuomaan kehyksiin ulokkeisuutta, jolloin se näyttää mielestäni mielenkiintoisemmalta. Erkkerin mallin ja koristelun olen ideoinut itse.


Seuraavaksi rakensin erkkerin alaosan, joka peittää rimat, joilla ikkuna kiinnitetään talon seinään. Alaosa on paksumpaa pahvia, joka on paneloitu leveillä askartelutikuilla ja balsarimoilla. Pohja on paneloitu ohuella pahvilla.



Tämän jälkeen tein erkkeriin vielä katon. Katon leikkasin myös pahvista ja liimasin kokoon yleisliimalla. Peitän erkkerin katon talon katon rakentamisen yhteydessä "kattolaatoilla", jotka maalaan harmaaksi. Laatat ajattelin tehdä munakennoista leikatuista paloista.


Lopuksi maalasin erkkerin Jeanne d'Arc Living Vintage kalkkimaaleilla. Käyttämäni sävyt ovat Warm Cream, Dusty Green ja Vintage Tea. Ennen maalausta silotin isoimmat reiät pikasilotteella ja hioin ikkunan maalauskertojen välissä.


Erkkerin teko oli melko monimutkainen ja aikaavievä prosessi ja pelkästään ikkunan maalamiseen meni aikaa noin yhdeksän tuntia. Maalasin erkkerin paikoittain kolmeen kertaan ja kokonaisuudessaan kahteen kertaan. Se oli kuitenkin vaivanarvoista, sillä olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Erkkeri ei kuitenkaan ole vielä valmis. Siitä puuttuu kattopäällysteiden lisäksi vielä sisäpuolen viimeistely. Sisäpuolelle olen kaavaillut levitettävää sohvaa, jonka alapuolella on säilytystilaa. Ikkunan yläpuolelle ajattelin puolestani tehdä kirjahyllyn. Sisäosat viimeistelen kuitenkin myöhemmin.

Seuraavaksi siirryn tekemään puuttuvat kaksi ikkunaa ja parvekkeen kaksoisovet. Olen saanut kerättyä pakkausmuovia talteen ja voin nyt viedä ikkuna- ja oviprojektini päätökseen!

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis erkkeri<3...juu erkkerin valmistus oli yllättävän hankalaa, valmistin itsekin monen mutkan kautta ilman ohjeita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Se on hyvä, että on vasta-alkaja, niin ei ole mitään odotuksia eikä siis myöskään pessimistisiä ennakkoajatuksia. :) Pitää vaan ajatella, että "No, kokeillaan!". :)

      Poista
  2. Onpa kaunis! Ja "ikkunalasitkin" näyttävät todella aidoilta :) Tykkään kovasti noista aukenevista ikkunoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Minusta aukeavat ikkunat tuovat nukketaloon luonnollisuutta ja tekevät siitä kiinnostavamman. Onhan niissä enemmän tekemistä, mutta lopputulos on mielestäni vaivan arvoista. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! <3