torstai 24. marraskuuta 2016

Piparkakkujen valmistus, osa 2, Koristelu ja joulutähti

Valmiit piparkakut ja piparkakkutalo on nyt koristeltu ja valokuvattu. Näin marraskuussa valon määrä on vähäisempi ja valoa riittää kunnolla vain muutamaksi tunniksi päivässä. Paksu pilviverho vielä heikentää valon tehoa. Sen vuoksi jouduin odottamaan sopivaa hetkeä luomusteni kuvaamiseen, koska pidän eniten luonnonvalosta. Joudun kuitenkin aina käsittelemään kuvat jälkikäteen haluamani tunnelman luomiseksi. Mutta nyt itseasiaan eli koristeluun.

 

Tarvikkeet


Valkoinen geelikynä tai tussi (permanent)
Valkoinen kohoväri
Perunajauho
Pumpuli
Sihti tai pensseli


Koristelin valmiit piparit ensin valkoisella geelikynällä. Jäljestä tuli hieman tuhruinen, koska kynän kärki oli liian kova ja väriä oli vaikea levittää tasaisesti. Jatkossa käytän pehmeäkärkisempää tussia. Geelikynä tarttui kuitenkin hyvin pipareiden pintaan eikä levinnyt. Väri myös kuivui nopeasti.

Yksittäisten piparkakkujen koristelu oli mielestäni helpompaa kuin piparkakkutalon. Olin ehtinyt jo liimata yksityiskohdat kiinni, mutta ne irtosivat onneksi helposti. Vinkki: koristele kaikki erilliset osat, kuten asukkaat ja kuuset, ennen niiden kiinnittämistä, niin työ helpottuu. Talon voi koota valmiiksi, koska sitä on helppo käsitellä kokonaisenakin.

Koristelin katon ulkoreunat sekä savupiipun helmenvalkoisella kohovärillä (kaupungin askarteluliikkeistä oli kokovalkoinen loppu). Laitoin väriä myös lumikinoksiksi talon seinänvieruksille, kuusien oksille, tikkaille ja polun reunoille. Kohovärin täytyy antaa kuivua 24 tuntia.

Myöhemmin koristelin koko komeuden vielä perunajauholla. Käytin "lumen" ripotteluun pientä sihtiä. Maria Malmström käyttää kirjassaan isoa pehmeäpäistä pensseliä (sellaista ei minulla ollut saatavilla). Sihdin kanssa kannattaa olla varovainen, ettei lunta tule liikaa. Perunajauho on kyllä helppo karistaa pois, jos käy vahinko. Lopuksi sujautin piippuun pikkutupon pumpulia savuhattaraksi.

Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini. Hieman jäi vielä parantamisen varaa, mutta ensikertalaiseksi onnistuin paremmin kuin odotin. Piparkakkujen leivonnasta voit lukea täältä.



Joulutähti


Välityönä askartelin joulutähden. Joulutähden osat ostin valmispakkauksessa Kätevä&Tekevä -messuilta ja ne on valmistanut hollantilainen Marianne Design.


Liitin yhteen kolme joulutähteä luodakseni runsaamman vaikutelman. Kiinnitin ne rautalangalla pieneen kukkasieneen, jonka leikkasin ruusujen mukana tulleesta palasesta terävällä veitsellä. Lopuksi "istutin" kukan ruukkuun.




Seuraavaksi aion rakentaa himmelin ja paistaa torttuja. Kuusikin on vielä tekemättä ja koristelematta. Tarkoitus olisi ehtiä luoda oikein ihana joulukuvaelma jouluksi, mutta katsotaan miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! <3