perjantai 10. elokuuta 2018

Nukketalon rakennus, osa 15, Uunin huuva

Piirsin nukketaloni keittiöön jo aivan alusta saakka uunin huuvalle paikan. Se tuntui jotenkin itsestäänselvyydeltä enkä osaa oikein sanoa miksi. Minusta ne ovat viehättäviä. Varsinkin tämä Reutter Porcellanin huuva on aivan ihastuttava.

Lähde: Reutter Porcellan

Martina Fritscherován tekemässä keittiössä on Reutter Porcelainin huuva. Mielestäni se täydentää keittiötä kauniisti ja tuo siihen lisää luonnetta. Pidän erityisesti keltaisesta reunuksesta.


 
Lähde: Miniature Minicler / Martina Fritscherová

Myös Nadian keittiössä on tuo sama huuva alkuperäisen sävyisenä.

Lähde: LecreazionidiNadia / Etsy

 

Huuva

Koetin löytää ohjetta kyseisen huuvan tekoon, mutta en löytänyt yhtäkään, joten sain taas vapauden tehdä kaiken alusta asti itse. Alkuperäinen kuva Reuterin huuvasta oli oikeassa koossa, joten mittasin huuvan kuvasta ja piirsin mallin millimetripaperille. Koska minulla ei ole sivukuvaa huuvasta, päättelin syvyyden aiemmin tekemäni lieden mittojen mukaan. Suunnittelin itse huuvan kannattimet ja korotin huuvaa myös hieman.


Huuva on tehty balsasta, pahvista ja kartongista, koristeltu nuppineulojen nupeilla ja kuviotarralla ja maalattu kalkkimaaleilla.

Tarvikkeet

Puurimoja ja levyjä (balsa)
Pahvia
Kartonkia
Viivotin
Mattoveitsi
Leikkuumatto
Yleisliimaa
Kuminauhoja
Kupera viila
Hiomapaperia

Nuppineuloja
Sivuleikkurit
Piikki

Maalia (kalkkimaali)
Siveltimiä

 

1. Tukirakenne

Aluksi tein balsasta huuvan tukirakenteen, jonka ympärille rakensin huuvan. Palat leikkasin 0,5 cm rimasta. Lisäsin reunuksen sisäpuolelle vielä kaksi rimaa, jotka eivät näy tässä kuvassa. Niihin kiinnitin huuvan kannattimet.

Tarvittavat palat

1 kpl 9,0 cm pala

2 kpl 1,6 cm palaa
2 kpl 4,0 cm palaa
2 kpl 4,4 cm palaa
2 kpl 8,0 cm palaa

4 kpl 1,4 cm palaa
4 kpl 4,8 cm palaa

2 kpl 7,8 cm palaa (reunuksen sisäpuoli)

 

 

 

2. Huuva

Leikkasin huuvan palat ohuesta, mutta vankasta pahvista. Paloista kannattaa ensin leikata hieman korkeammat (annetuissa mitoissa huomioitu ylimääräinen korkeus).

Tarvittavat palat

1 kpl 9,5 cm x 7,0 cm

2 kpl 5,0 cm x 6,0 cm

1 kpl 5,5 cm x 2,5 cm pala (katto)

Laitoin palat yöksi kuminauhalla kiinni liimapullon ympärille vääntymään, jotta niistä tuli hieman koverat.

Tein palojen ala-ja yläreunoihin noin 0,5 cm leveät sisäänpäin kääntyvät taitokset, joista kiinnitin ne myöhemmin tukirakenteeseen. Kannattaa ensin tehdä taitos alareunaan, sovittaa palaa sitten tukirakenteeseen ja piirtää yläreunan taitoksen kohta, jonka jälkeen palan voi leikata oikean kokoiseksi.

Sitten piirsin viivan sivupalojen etuyläkulmasta etualakulmaan ja leikkasin ylimääräisen osan pois mattoveitsellä. Sivupalojen avulla piirsin etuosan palaan viivat, joita pitkin leikkasin ylimääräiset osat pois, jotta reunat olisivat oikealla tavalla kaarevat. Sitten liimasin palat kiinni tukirakenteeseen ja laitoin ne puristukseen kuminauhan avulla. Etuosan palan tulee istua kohdalleen niin hyvin, että raot sen ja sivupalojen välillä ovat mahdollisimman pienet tai niitä ei ole ollenkaan. Pieni rako ei haittaa, koska se jää peittoon sauman alle.

Loppuvaiheessa, nuppineulojen laiton jälkeen liimasin palan kartonkia huuvan katoksi.

3. Reunus

Huuvan alaosaa kiertävän reunuksen kasasin eri kokoisista balsa- ja pahvipaloista, jotka liimasin kerroksittain. Alla olevassa kuvassa palat ovat siinä järjestyksessä kuin ne tulee liimata. Liimatessa kannattaa olla tarkkana, että palojen sisennykset menevät oikein. Näin reunuksesta tulee moniulotteinen. Reunuksessa käytin hieman paksumpaa, noin 1 mm, pahvia kuin huuvassa. Jos sivupalat jäävät eri mittaisiksi, ne voi hioa lopuksi tasaiseksi.

 

Tarvittavat palat

Etuosa

1 kpl 0,1 cm x 9,8 cm pala
2 kpl 0,1 cm x 9,4 cm palaa

1 kpl 0,2 cm x 9,6 cm pala
1 kpl 0,2 cm x 10,0 cm pala

1 kpl 0,3 cm x 9,6 cm pala

1 kpl 0,6 cm x 9,2 cm pala

 

Sivut

2 kpl 0,1 cm x 4,7 cm palaa
4 kpl 0,1 cm x 4,5 cm palaa

2 kpl 0,2 cm x 4,6 cm palaa
2 kpl 0,2 cm x 4,8 cm palaa

2 kpl 0,3 cm x 4,6 cm palaa

2 kpl 0,6 cm x 4,4 cm palaa

Kun reunus on valmis, sen voi liimata kiinni huuvaan. Huuvan tulisi upota noin 1 - 2 mm reunuksen sisään. 


Viilasin korkeimman, 0,6 cm, palan kulmia hieman koveriksi ja lisäsin reunaan kuviotarran.

4. Kannattimet

Tein kannattimet eri kokoisista balsa- ja pahvipaloista, jotka liimasin myös kerroksittain. Sitten viilasin kuperalla viilalla 0,5 cm palat koveriksi ja muut balsaosat hieman teräviksi tasaisella viilalla. Lopuksi tasoitin kannattimien sivut hiomapaperilla ja liimasin ne kiinni reunuksen sisäpuolelle lisäämiini tukirimoihin.

 

Tarvittavat palat

4 kpl 0,1 cm x 1,3 cm palaa
4 kpl 0,1 cm x 1,9 cm palaa

2 kpl 0,2 cm x 1,0 cm palaa
4 kpl 0,2 cm x 2,0 cm palaa

2 kpl 0,5 cm x 1,2 cm palaa
2 kpl 0,5 cm x 1,8 cm palaa 

 

5. Koristelu

Huuvan päälle liimasin 0,4 cm leveitä kartonkisuikaleita, jotka esittävät saumoja. Ne on koristeltu nuppineulojen nupeilla, jotka edustavat pellin kiinnittämisessä käytettyjä nastoja. Valitsin kartongin, koska pahvi, josta huuvan palat on leikattu, on liian vankkaa eikä taittunut kauniisti.

 

Tarvittavat palat

1 kpl 0,4 cm x 10,3 cm pala
1 kpl 0,4 cm x 10,6 cm pala
2 kpl 0,4 cm x 4,6 cm palaa
2 kpl 0,4 cm x 5,4 cm palaa
2 kpl 0,4 cm x 5,6 cm palaa

2 kpl 0,8 cm x 5,8 cm palaa

34 katkaistua nuppineulaa

Kartonkisuikaleita liimatessa kannattaa pystysuorat suikaleet liimata ensin ja niiden päälle vaakasuorat suikaleet. Näin lopputulos on siistimpi.

Alareuna koostuu kolmesta suikaleesta, joista etuosan pisin suikale kääntyy hieman sivusuikaleiden päälle kulmista.


6. Maalaus

Maalasin huuvan Jeanne D'Arc Vintage kalkkimaaleilla. Käyttämäni sävyt ovat Vintage Tea ja Warm Cream. Reunuksen koristekuvio oli vaikea maalata, joten väritin sen vaaleanpunaiseksi vesiliukoisilla puuväreillä. Sävy on mielestäni liian kirkas, mutta ehkä silmä tottuu siihen ajan kanssa tai sitten ei, jolloin teen asialle jotain. Ehkä väritän sen uudestaan, kun löydän sopivamman värisävyn.

Teen huuvasta kuluneemman ja vanhemman näköisen myöhemmin, kun olen paremmin perehtynyt aiheeseen.


Seuraavaksi teen kaksi ovea. Lisäksi minun pitäisi tehdä vielä ainakin kaksi ikkunaa, erkkeri-ikkuna ja parveekkeen kaksoisovet ennen kuin pääsen lattioiden, seinien ja katon kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! <3