lauantai 9. kesäkuuta 2018

Lahden Miniatyyri Markkinat 2018

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat Ry:n järjestämät Lahden Miniatyyri Markkinat pidettiin tänä vuonna Asko hallissa, joka sopi minulle mainiosti, koska pääsin sinne kätevästi Jopollani. Paikkana Asko halli oli viihtyisä ja avara.

Markkinoista jäi jälleen kerran erittäin hyvä mieli. Paikalla oli taas runsas joukko myyjiä ja monipuolisesti nukkekotiaiheisia tuotteita, materiaaleja, nukkeja ja paljon muuta. Kaikki sujui muutenkin mainiosti ja väkeäkin paikalla oli ihan mukavasti. Vähän sellainen olo kuitenkin jäi, että ihan viime vuotisiin kävijämääriin ei tällä kertaa päästy. Markkinoilla vallitsi siitäkin huolimatta rento ja lupsakka tunnelma. Kiitos järjestäjille hyvistä markkinoista!

Oma myyntipöytäni

Lahden Miniatyyri Markkinoilla oli myynnissä itsetekemiäni miniesineitä. Myyntitavoitteeni olivat tälläkin kertaa maltilliset. En ole ehtinyt olla kovin tuottelias miniatyyrien saralla, kun olen keskittynyt nukketaloni rakentamiseen ja tuotteita minulla olikin melko niukasti myynnissä. Saavutin kuitenkin tavoitteeni ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Tärkeämpää minulle on markkinoille osallistuminen ja kokemuksen hankkiminen.


Sain tehtyä hyviä kangasvaihtokauppoja muutaman ihanan nukkekotiharrastajan kanssa ja muutakin kotiin viemistä löytyi markkinoilta. Suloiset pitsiliinat ovat Katriina Aallon luomuksia. Söpön keinutuolin sain palkinnoksi Nukkekotiyhdistyksen arpajaisista. Kiitos kaikille myyjille ja pöydässäni vierailleille ja tuotteitani ostaneille asiakkaille!


Miniatyyrimarkkinoiden yhteydessä oli Leirielämää-pienoishuonekilpailu ja voittajien julkistaminen. Tässä kellareiden kolme parasta, jotka ovat mielestäni upeita, varsinkin Leean työ ja kaksi muuta suosikkiani.

Leila Finnlundin ja Sirkka Vesterisen voittajatyö
Päivi Variksen Intiaanileiri sijoittui kisassa toiseksi
Leea Lehelmän työ sijoittui kolmanneksi
Heli Asusen hieno teltta
Aila Jeskasen ja Minna Mäkisen upea aavikkoteltta

Lahden Miniatyyri Markkinat olivat jälleen mieluisa kokemus ja tapasin uusia mukavia ihmisiä. Kannustan muitakin lähtemään myyjäksi markkinoille. Siitä saa rutkasti arvokasta myyntikokemusta ja saa viettää hyviä hetkiä kivojen nukkekotiharrastajien kanssa!

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien pöydässä bongattu ihastuttava pienoishuone

Seuraavaksi alankin sitten suunnitella nukketaloni takkaa. Jonkinlainen idea minulla siitä jo onkin syntynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! <3