perjantai 16. joulukuuta 2016

Pirttipöytä, -penkit ja pikkupöytä pahvista

Minulla on tarkoituksena rakentaa itselleni kolmikerroksinen jokaiselta sivulta avautuva nukkekoti. Olen tehnyt piirroksia ja suunnitelmia, mutta muuhun ei aikani ole riittänyt ja olenkin suosiolla siirtänyt rakennusprojektin ensi vuoteen. Sitä ennen haluan kuitenkin päästä jotenkin alkuun. Koska olen persoonaltani melko kärsimätön, en jaksa odottaa, että saan ihastella kätteni töitä vasta, kun talo on valmis. Minua inspiroi ja motivoi se, että näen kuinka talo hiljalleen esine esineeltä muodostuu ja alkaa elää omaa elämäänsä. Minulla on jo melko selkeä kuva siitä millaisen tarinan rakennan nukketaloni ympärille. En voi vielä valmistaa huonekaluja, koska en tiedä tarkasti talon huoneiden kokoja eikä minulla ole tarvittavia välineitä puuntyöstöön. Olenkin tehnyt jouluisia miniesineitä, luodakseni eräänlaisia joulukohtauksia vanhanajan keittiöstä.

Ajatuksenani on kirjoittaa tarina, jonka sitten kuvitan jouluaiheisilla kuvilla. Näyttämönä toimii siis pahvilaatikkoon koottu jouluinen keittiö. Pirttipöydälle katan kahviastiaston ja joululeivonnaisia, ikkunan alle sijoitan pikkupöydän, jolle asetan joulutähden ja puisen tontun, kattoon kiinnitän himmelin roikkumaan ja huonetta koristamaan pystytän joulukuusen. Teen myös joululahjoja kuusen alle talonväkeä ilahduttamaan. Paljon olen jo saanut valmiiksi.

Tänään valmistin pahvista pirttipöydän ja -penkit sekä ikkunan alle sijoitettavan pikkupöydän. Ne ovat samalla prototyyppejä puusta valmistettaville lopullisille huonekaluille. Prototyypit ovat hyvin pelkistettyjä ja yksinkertaisia huonekaluja, joiden tehtävä on palvella vain tämän joulun ajan.


Pirttipöytä ja -penkit sekä pikkupöytä

 

Tarvikkeet

Pahvia (esim. kissanruokalaatikoista)
Yleisliimaa
Sakset
Viivotin tai mitta
Lyijykynä
Terävä veitsi
Pohjamaalia akryyliväreille (Gesso) 
Ruskeaa maalia (itse käytin temperaa)
Siveltimiä

 1. Aluksi etsin oikeat mittasuhteet pirttipöydälle ja -penkille. Käytin apuna huonekaluja myyvää verkkokauppaa, josta poimin tiedot 6 hengen pöydän pituudesta ja korkeudesta sekä tuolien korkeudesta. Sovitin oikeiden huonekalujen koot nukkekodin mittakaavaan käyttäen apuna Villa Solvik blogista poimittua Mittakaava 1:12 -ohjetta. Pikkupöydän osien koot arvioin.
 

Kalusteiden koot:

 

Pirttipöytä

  • pöytälevy: 14,5 cm ja 7,5 cm
  • tukilauta: 14,5 cm x 2,75 cm
  • jalat: 6 cm x 2,75 cm
  • jalkojen alalauta 3,5 cm x 1,5 cm

Pirttipenkki (2 kpl)

  • istuinpenkki 14,5 cm x 2,75 cm
  • tukilauta 14,5 cm x 0,75 cm
  • jalat 3,5 cm x 1,5 cm
  • jalkojen alalauta 2,75 cm x 1 cm

Pikkupöytä

  • yläpöytälevy 4 cm x 4cm
  • alapöytälevy 3 cm x 3 cm
  • jalat 6 cm x 1 cm



Tämän jälkeen piirsin huonekalujen osat pahville ja leikkasin osat irti. Jotta osista tulisi kestävämmät, tein jokaista osaa kaksi kappaletta ja liimasin ne kuvapuolelta yhteen. Tein terävällä veitsellä kolot pöydän ja penkkien jalkoihin tukilaudan paikalleen asettamista varten. Annoin liimauksen kuivua n. 24 h.

3. Maalasin huonekalut valkoisella pohjamaalilla ja annoin pinnan kuivahtaa, jonka jälkeen maalasin huonekalut ruskeiksi. Käytin ystävältäni ylimääräisenä saamaani vaaleanruskeaa temperamaalia. Se levittyi hyvin ja jätti kauniin pinnan, mutta uskon, että akryylimaali toimii myös hyvin.

 

Aavistus

"Kerro mulle mitä joulu on.
Mikä sen viesti ajaton.
Kerro miksi sitä vietetään.
Valot sen nyt mä nään. 

Se on aavistus. Sitä ei voi selittää. 
Se on aavistus, joka mielet hiljentää. 
Se on aavistus, joka johtaa taivaaseen.
Joka joulu se saapuu uudelleen." 

(Sanat ja sävel Jukka Kuoppamäki)





Nyt kettiö on kalustettu joulukuvaelmaa varten. Seuraavaksi voinkin siirtyä sisustamaan pahvilaatikkoa joulua varten. Ensin pitää vain hankkia sopiva laatikko. Paistoin myös torttuja ja pullia. Niistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

2 kommenttia:

  1. Tein tällä ohjeella pirttipöydän nukkekotiin ja tuli kyllä todella kaunis pienellä vaivalla! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Pahoittelut, etten ole vastannut tai julkaissut kommenttia aiemmin. En ole huomannut kommentteja. Niiden pitäisi tulla automaattisesti näkyviin blogiin. :/ Hienoa, että ohje on toiminut ja kiitos sinulle! <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! <3